Yritys – Kärryt Yritys | Kärryt

Kärryt toimii
suomessa H&W
-tehtaan agenttina

H&W Nutzfahrzeugtechnik on saksalainen kuljetusvaunuja valmistava yritys Westmunsterland –nimisestä kaupungista.

Perustettu

Työntekijöitä

Liikevaihto

1989

n. 100

n. 30m EUR

H&W aloitti toimintansa jo vuonna 1989 pienessä autotallissa, jossa rakennettiin sekä korjattiin pikkutrailereita.
Toiminnan laajetessa yritys rakennutti vuonna 1992 uuden, 600 m2:n suuruisen tuotantohallin Gaxelin tehdasalueelle Vredeniiin. Ratkaisevan askeleen raskaan-kaluston kaupalliseen valmistukseen yritys otti vuonna 1994 kehittämällä kytkentämekanismin täysperävaunuyhdistelmille.

Samana vuonna valmistettiin myös ensimmäinen täysperävaunuyhdistelmä. Yritys on tämän jälkeen kasvanut jatkuvasti. Vuonna 2003 tuoteportfolio ja tietotaito sekä henkilökunnan määrä kasvoivat voimakkaasti, kun ajoneuvotehdas Orthaus siirtyi H&W:n haltuun.

Oman tuotannon ohella H&W alkoi vuodesta 2004 tehdä myös paljon alihankintaa ja toimia rungonvalmistajana lukuisille merkittäville kuljetusajoneuvovalmistajille. Vuoden 2008 globaalin finanssikriisin jälkeen, kysynnän hiipuessa, H&W keskittyi yhä enemmän oman kaluston eli “brändin” kehittämiseen ja jakeluun. Tämä menestystarina on jatkunut edelleen nykyisen, vuonna 2011 päivitetyn johdon alaisuudessa.

Tällä hetkellä H&W työllistää noin 100 ammattilaista
45 000 m2 kokoisessa tehtaassa.

Tehtaassa valmistetaan n. 900 korkealuokkaista ajoneuvoa hyvin yksilöllisiin kuljetustarpeisiin.
Tuotannon laajuus käsittää suuren valikoiman pienistä yhdistelmätrailereista raskaisiin täysyhdistelmätrailereihin.
Keskisuuren yrityksen ylittämätön vahvuus on ketteryys ja nopea reagointikyky sekä muokkausvalmius asiakkaan tarpeita vastaavaksi.

Yksityiskohdissa huomaat eron!

Siirry tästä H&W:n sivuille!